Moro,

Meitsi kävi matkalla. Ollaan me paljon muutakin tehty, mut niistä myöhemmin, kun on niin paljon kerrottavaa. Se matkakohde oli sellanen Ruatsinmaa ja mä lähin sinne ilman mutsia. Kelakkaa, ilman mutsia. Kun mutsi anto mut Helppä-tätin ja kumppaneiden kyytiin, mä vähän haukahtelin perään, mutta kaikenkaikkiaan mä olin osannu olla ihan kivasti. Me käytiin parissa missikisassa hakemassa niitä nauhoja ja lappuja, mun velipoika LeeviLerppu oli kans mukana ja Nelli-sisko myös eikä siinä hässäkässä paljon mutsia ehtiny kyllä sit enää miettiä. Mutsi oli miettiny mua senkin eestä. Se on sellanen herkkis. Se sano, että koko talo oli ihan hipihiljanen, kun mä olin pois. Mä muka kolistelen ja rämistelen jatkuvasti jotakin, ja sen oli outo olla, kun se räminä puuttu. Lujaa se mua hali, kun mä pääsin takas himaan. Mä en eka oikein ottanu siihen kontaktia, kun kotiinpaluun aika tuli. Vasta kun me istuttiin kotona eteisen lattialle ja keskusteltiin enemmän, mä rakastin sitä taas koko kropallani. Mutsi sai pari mustelmaa, mutta rakkautta ne vaan oli. Oli kivaa olla taas kotona.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Oli muuten ihanaa nähä Kiarakin lyhyen poissaolon jälkeen. Me painittiin monta tuntia mun kotiintuloiltana ja oltiin molemmat tosi onnellisia. Vaikka me välillä saatetaankin vähän nahista, on toi systeri kuitenkin aika ihana asia olemassa.

Mutsi oli Kiaran kans tehny himassa jotain kummaa sillä välin, kun mä olin pois. Vähän mä arvasin, että joku ässä sillä taas on hihassa, mutta mikä? Tavaroita oli paljon vähemmän kun mun lähtiessä. Pakko oli kokeilla vähän oman haukun kaikuakin, ja komeestihan se kiiri puolityhjässä kodissa. Yhtenä päivänä mutsi sit sekos ihan kokonaan. Se otti ne ikkunoissa roikkuvat kankaanpalatkin irti niin, että valoo tuli sisään ihan sikana, rullas meidän matot pois ja hikoili muutenkin koko ajan tavaroita paikasta toiseen siirrellen.  Tätä kesti kaikkiaan pari viikkoo. Mä toki avustin sitä ihan koko ajan.  Varsinkin akvaariontyhjennyksessä; yritin imuroida kalanvettä joka välissä. Kokeilkaa joskus, on muuten pikkusen paljon maukkaampaa kun se kuppivesi.

Mä en tarkkaan tiedä, mikä juttu tää on, mut yhtenä päivänä meille tuli pari jotain miesihmistä, Mummu ja Pappa ja Vilma ja Salla ja vaikka ketä ja kaikki tavarat hävis. Bum, ne siis vaan hävis ja kaikki sillä välin, kun me Kiaran kaa oltiin pihalla. Mua vähän huolestutti, mut emmä enempää kierroksia ruvennu ottaan, kun Kiaralla oli naamallaan niin rauhallinen ja kaikkitietävä ilme. Se yleensä tietää nää jutut mua paremmin, joten mä päätin luottaa siihen, ettei tää ihan kauheen vakava juttu voi olla.

Kohta me oltiinkin sitten sellasen ison talon pihalla. Mutsi laitto mut ja Kiaran puuhun kii pitkiin naruihin ja taas ne samat miesihmiset ilmesty isolla autolla. Ette usko, mutta kaikki meidän tavarat oli niillä tallessa! Sieltä niitä rupes autosta siirtyyn sen talon sisälle. Mä pidin parhaani mukaan huolta, että mahdollisimman moni törmäis muhun ovella ja katsois mun upouutta luutani ja avitin tietty kaikin kekseliäin keinoin muutenkin. Kiara vaan tapojensa orjana istu ja ihmetteli. Mä en tajua, kuin se malttaa aina olla niin lunki, vaikka edessä menee ihmisliikennettä eestaas.

Tässä talossa me ollaan nyt sitten oltu. Ne teräväkyntiset pikkupedot, Kehruukone ja Tosikko, on myös täällä. Kehruukone on hassu, se hurisee koko ajan. Tosikko viilettää nyt tuolla heinikossa aina kun mahollista ja Kehruukone hurisee sen perässä. Ollaan nukuttu siis niinkun öitäkin täälä. Piehtaroitu nurtsilla ja nuuskuteltu nurkkia. Mä tykkään tästä paikasta ihan sikana, ja niin tykkää Kiarakin. Mutsi sanoo, että meidän silmät nauraa.

Mä luovutan puheenvuoron tolle systerille. Se lupas kertoo kaiken, mitä se tietää ja pitää samalla esittelykierroksen heti kun mutsi löytää jonkun puuttuvan piuhan. Siinähän ettii, on meinaan tuhottomasti kassia ja pussia ja laatikkoo koko maailma täynnä.

Tee Kapri