sunnuntaina 3.9.2006

"Sä kasvoit neito kaunoinen.." tai sitten vaikka että.. "Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain, hyvää syntymäpäivää, toivotan.." Vilma-tyttöni mun täytti jo huikeanmuikeat 5 vuotta ja näyttää ihan oikealta pikkuprinsessalta.

Tänään me oltiin juhlimassa sen syntymäpäivää Vilman ja Salla-äitin kotona. Vähän meitä jännitti, kuinka mun käy, kun mulla on se valtava kerrostalon rappu-kammo, joka kohdistuu erityisesti vahattuihin pintoihin ja kierreportaisiin. Vilman talossa rappuset ei onneks oo kierteiset eikä edes kovin liukkaat. Ylöspäin menin ihan mallikkaasti, tosin tiiviisti seinän viertä varmuuden vuoksi ja jännitykseksi jäi, kuinka muutaman tunnin päästä tulisin sieltä alas..

Lapsia siellä oli jokunen, ne sellaiset lastenkutsut oli pidetty jo aikaisemmin, ja tänään oli enemmän aikuisten ja sukulaisten vuoro. Niin, ja koiran tietysti. Mukana oli mummua ja serkkua ja josjonkinsortin sukulaista. Lapsien kanssa oli hauskaa, oli Petteri, Aleksi ja Heidi Vilman lisäksi, ja niitä on sitten mukava seurata. Toki mä aina kiljaisun kuultuani kävin lasten huoneessa tarkistamassa tilanteen laadun, ettei siellä mitään hätää ole. Ja sieltä takas tullessa varastin melkein järjestäen jonkun Vilman lelun suuhuni ja yritin salakuljettaa sitä ripeästi parvekkeelle, johon mulla oli vapaa käynti. Matka vaan tökkäs aina jo siihen olohuoneeseen ja minä pudotin pettyneenä lelun toisensa perään jo ennenkun kukaan ehti edes pyytää. Enkä mä niitä niinkään tahallani rikkois, mutta musta olis ainakin kiva nukkua niiden päällä!

Suosikkipaikakseni tuli ilman muuta ihmisten jalkojen vierustat aina kun rapsutuksia teki mieli ja sitten luonnollisesti viileä parveke. Rapsutuksia mä sain riittämiin..

Tässä hiukan mustassa kuvassa peräti Mummulta ja Piialta samanaikaisesti..

..ja irtosihan mulle se odotettu OMA pala kaakkua kermavaahtoineen kaikkineen. Nami! Lapset tykkäs kovin antaa mulle keksejä, mamma jo vähän alkoi toppuutella, ettei mulle muka kovin enempää, jottei massu mee sekaisin. Höpönlöpön, se mitään sekaisin mee, mamma puhuu omiaan, antakaa vaan lisää niitä!

Päivä oli vilkas ja touhukas ja kun lähdön aika tuli, mä vedin jo valmiiks eteisessä jarrut kiinni, viestittäen mammalle, että en kyllä taatusti tule niitä rappuja alaspäin. Mamma totes vaan, että mennääs nyt, reippaasti vaan ja pakkohan se oli yrittää. Oli mulla sen verran tarve jo päästä asioillekin, etten sinne ylös voinu jäädä. Ja bravo, mä tosiaan voitin itseni ja sipsuttelin reippaasti seinän viertä kulkien kaikki kolme kerrosta alaspäin ilman yhtäkään luiskahdusta tai lipsahdusta. Hyvä minä!

Mä lähettäsin vielä tähän lopuks montamonta onnensuukkoa 5-vuotiaalle Vilmalle, kiitos, että minäkin sain juhlia sun kanssas!

Pst. Pakko myöntää, että ne tipat ja muut kamalat korvahössötykset saa mut voimaan paremmin. Tänään en meinaan tuntenu enää olevan yhtään kipee.