Palattiin juuri kotiin lumihevosen teosta (oltiin mummulla ja papalla Vilman kanssa viettämässä päivää) ja mamman ajankäyttö salli viimein ajatella taas tätäkin puolta. Se on nyt viikkokausia istunut tässä koneellaan aamusta pitkälle yöhön ja naputellut jotain mystistä päättötyötä, joka oli vissiin jotain mukatärkeetä ja vei ihan liikaa mamman huomioo pois meistä. Mamma oli vähän kireen tuntuinen ja vähän hermostunutkin, kunnes viime viikolla se sitten yhtenä päivänä rentoutu ihan silmissä ja alkoi taas muistuttaa itteensä. Se tuli yhtenä päivänä kotiin jonkun tarkoin varjelemansa lappusen ja kukkasten kanssa, hali meitä vimmatusti ja lupas, että nyt se hyvittää viime viikkojen tylsyyden meille kun ei enää tarvii pakertaa. Sanovat, että mamma on nyt valmis. Aika valmiilta se on musta aina näyttäny, mutta mitä mä teidän ihmisten jutuista aina tietäisinkään. Ihan sama, kunhan on meidän kaa.
Onhan se talvikin viimein saapunut! Meitsi on tyytyväinen, kun nyt saa taas rauhassa lekotella ton pikkusysterin kanssa ulkona eikä mamma sisääntullessa rähjää jostain kurasta. Tai ei se ny varsinaisesti rähjää, mutta se luulee etten mä huomaa niitä raskaita huokaisuja, joita siltä tuli aina kun me tultiin takas sisälle. En mä tajua mitä se sillonkin stressas. Ihanku jotku pienet ruskeet tassunjäljet nyt lattialla ketään sen kummemmin häiritsis. Ihan sama, nyt on kuitenkin huisan kivaa kun on paljon lunta ja tarpeeks vilponen. Voi tehä noita lumihevosia ja Kapri on ihan intsinä kun sille viskotaan lumppareita. Mä en niin piittaa, mä mielummin tuuskahdan vaan hankeen ja kattelen maailmaa.
Kapri, tosiaan. Siinä on sitten oikee "pikkusysteri"..Kauheen kokonen karhu eikä se oo vielä vuottakaan. Tarvis pistää toi mamma kunnolla hommiin, että saatais kunnon kuvasatoa meistä ja meidän eroista, mutta ilmat ei kuulemma varsinaisesti oo houkutellu kuvauspuuhiin. Kapri on kuitenkin meitsiä huomattavasti punasempi, korkeampi ja nallemaisempi. Ja myös huomattavasti vilkkaampi, herkempi ja säpäkämpi..Mä en aina jaksais sen tohotusta, kun se innostuu niin pienestä. Mammaa aina naurattaa kun Kapri on lattialla pötköttämässä, ja sille suo yhden ystävällisen katseen, niin se jo juoksee täyttä häkää luu tai lelu suussaan luokse onnellisena koristen ja muristen ja hännällä huitoen. Siinä on sitten meinaan niin iloinen kaveri, että en oo toista tavannu.
On siinä sit sitä säpäkkyyttäkin..Me ollaan kahdesti vähän mitelty sen kanssa voimiamme, mutta ystäviä me kuitenkin ollaan ja jaetaan mieluusti samat lelut ja muut. Pari ottelua on ollut, eikä niistäkään pikkureikiä suurempaa vahinkoa tullut. Molemmat kahinat oli tässä viimeisten viikkojen aikana, kun meillä on molemmilla noi hormonit hyrränny. Mun juoksu kun päätty, Kaprin alko, joten on tässä tyttöenergiaa ollu oikeen olan takaa. Vielä viikon verran, niin Kaprikin rupee lopetteleen ja mamma huokaa, kun ei tarvii enää poikia vältellä ja päästään porukalla mettään juokseen irtikin.
Muutamia kuvatuksia viikkojen varrelta..Lähdetään jouluvalmisteluista, kun Vilma oli meidän kanssa joulua tekemässä:
Jouluhan ei ole mitään ilman koristeita, siispä lumihiutaleita askarrellen..
Minä ja Rontti seurattiin tapahtumia alituiseen..
Ja kun oli pipareiden leipomisen aika, liittyi muuan Kapri-ahmattikin kyllä seuraan.. :)
..ja tässä valmis satsi, josta mekin päästiin saaliinjaolle.
Ahkeroinnin jälkeen Vilma ja Kapri chillaili sohvalla telkkaria katsellen..
.."Hei, mihin se plikka nyt meni??"
"No jaa, osaan mä toki yksinkin ottaa rennosti.."
Ronttikin sai oman osansa koristelusta ja kietoutui Vilman avustamana lahjanaruun..
Pitihän meistäkin jotain jouluposea ottaa, mutta se oli kuulemma hankalaa, varsinkin kun meitä niinkun niin paljon kiinnosti koko touhu..(ja jäi meidän jouluposet kuulemma kavereillekin laittamatta, kun kuvia ei saatu koneelle siirtymään)
Tässä vielä minä joulutunnelmissa..
..ja kävihän se punanuttuinen kaverikin..
..joka muisti myös mua ja Kapria! (oltiin remmissä, kun mamma epäili että me saatettais kaataa tuo punanuttu innostuksissamme)
Kaprin puolesta noi paketit oli ihan erityisen kivoja, sillä Kaprilla oli vähän musta joulu. Sillä oli jalka tosi kipeä koko ehtoon ja siksi se oli tosi surullinen reppana. Mamman lääkekaapissa oli onneks jotain nappeja, millä Kaprin vointi saatiin nousuun ja niillä se kipu sitten kokonaan hiljalleen katosikin.
Siinä ne julkaisukelpoiset kuvat sitten kai tähän hätään olikin. Tosi vähän on mamma napsinu kun keliä ei oo oikein pitäny ja sisällä on vähän kurja kuvata. Toivottavasti se pian petraa!
Ai niin..Tää tapaus raitajalka, Morrison;
..niin no. Pakko myöntää. Se on ihan okei. Ja vähän söpökin. Mamma rakastaa mua ihan yhtä paljon kun ennenkin ja ruokaakin on saanu ihan yhtä paljon kun aina. Raitajalka on okei.
..Rontti ja Raitajalkakin on keskenään sydänystäviä, niin eihän se kovin paha jätkä voi olla.
Ai niin..Tää tapaus raitajalka, Morrison;
..niin no. Pakko myöntää. Se on ihan okei. Ja vähän söpökin. Mamma rakastaa mua ihan yhtä paljon kun ennenkin ja ruokaakin on saanu ihan yhtä paljon kun aina. Raitajalka on okei.
..Rontti ja Raitajalkakin on keskenään sydänystäviä, niin eihän se kovin paha jätkä voi olla.
Kommentit